Kesän 2017 kaupunkifillaridata: osa 2 - Käyttö

Edellisessä blogissa kävin läpi kesän aika kaupunkifillarijärjestelmän telineistä kertynyttä dataa ja tässä katson tarkemmin sitä missä ja milloin pyöriä käytettiin.

Raakadatassa oli tieto telineessä vapaana olevista paikoista sekä telineen vapaista pyöristä. Laskin edellisessä postauksessa kullekin telineelle lisäksi niiden kapasiteetin. Kapasiteetista ja vapaiden paikkojen määrästä voidaan laskea järjestelmän sekä kunkin telineen käyttöaste.

Järjestelmän käyttöaste

Ensimmäisessä analyysissä on laskettu koko järjestelmän käyttöaste kunakin viikonpäivänä siten, että kukin viikko on eri värillä.

Kuvassa silmiinpistävää on ainakin arkipäivien erilaiset käyttöasteet, eli pyöriä käytetään ainakin jonkin verran työmatkoihin. Toinen kiinnostava seikka on että viikot poikkeavat toisistaan paljon vaikka trendi onkin samankaltainen. Lauantain ja sunnuntain kuvissa näkyy keltainen viiva muita alempana, jolloin pyöriä on ollut ilmeisen paljon liikkeellä.

Käyttöasteesta vilkkauteen

Täyttöastetta kiinnostavampi aktiivisuuden mittari on se kuinka monta kertaa tietyssä ajassa telineeseen joko palautetaan tai siitä lainataan pyörä. Nimitän sitä tässä analyysissä vilkkaudeksi. Seuraavassa kuvassa vilkkautta on kuvattu tunneittain koko järjestelmän tasolla.

Koko järjestelmän tasolla tapahtui enimmillään noin 1500 palautus/lainausta tunnissa. Vilkkaimmat ajankohdat olivat arkisin iltapäivällä virastotöiden päätyttyä.

Telinekohtaiseen tarkasteluun valitsin keskiviikon, jossa kuvan perusteella on vähiten viikottaista vaihtelua. Alla olevassa kuvassa tarkastellaan miten vilkkaus vaihtelee tunneittain eri telineillä keskiviikkoisin läpi kesän. Tilanpuutteen vuoksi valitaan analyysiin kuusi vilkkainta ja kuusi rauhallisinta telinettä kesän yhtenlasketun vilkkauden perusteella.

Kaikenkaikkiaan Espoon telineille on ollut rauhallisinta, ja kaikki kuusi rauhallisinta telinettä ovat sijaitsevat Espoossa. Kuusi vilkkainta telinettä on Helsingin keskustan liepeillä. Kampin metroaseman sekä Hietalahdentosin telineillä vipinää on ollut pitkin päivää kun taas neljällä muulla telineellä vipinässä on selkeämmät toimistotyöaikoja noudattava trendit.

Telineet vilkkaimmasta rauhallisimpaan

Telinetason kokonaiskuvan saamiseksi laskin kullekin telineellä keskimääräisen vuorokausivilkkauden ja järjestineet sen mukaan ensin alla olevaan tolppakuvioon. Espoon telineisiin on lisätty etuliite Espoo.

Kuvasta käy ilmi vipinän puuttuminen Espoon pyörätelineiltä. Vipinä puutteen ja syrjäisen sijainnin vuoksi pudotan Espoon telineet seuraavasta kartta-analyysistä, jossa siis pisteen värisävy kertoo telineen keskimääräisen vuorokausivilkkauden.

Tyhjät telineet

Yksi järjestelmää rajoittava tekijä on se, että tietyt telineet tyhjentyvät nopeasti. Yksi kotikulmien esimerkki on Meilahden sairaalan teline, jossa virastotyöajan päätteeksi teline tyhjenee nopeasti. Alla olevaan analyysissa valitsin top 20 telinettä sen mukaan, kuinka suuren osan kaudesta ne ovat olleet tyhjänä.

sija name tyhjyysaste
1 Eerikinkatu 39.2
2 Lastenlehto 38.4
3 Kalevankatu 37.4
4 Eläinmuseo 37.3
5 Kansallismuseo 32.8
6 Kiasma 32.3
7 Uimastadion 31.2
8 Veturitori 30.5
9 Mannerheimintie 30.3
10 Meilahden sairaala 29.3
11 Rautatieläisenkatu 27.6
12 Ratapihantie 27.1
13 Porthania 26.1
14 Päijänteentie 25.7
15 Brahen puistikko 25.5
16 Teollisuuskatu 25.0
17 Mäkelänkatu 22.5
18 Vanha kirkkopuisto 22.3
19 Karhupuisto 22.1
20 Erottaja 22.0

Eli Eerikinkadun teline on ollut vailla pyöriä miltei 2/5 kaudesta 2017.

Kesän vilkkaimmat hetket

Lopuksi pikavilkaisu kesän 2017 vilkkaimpiin hetkiin eli mitkä ovat olleet ne paikat ja ajankohdat, jolloin eri telineissä on ollut kaikista eniten pyöriä parkissa? Olen siis etsinyt koko kesältä kultakin telineeltä ajanhetken, jolloin siinä on ollut eniten vapaana olevia pyöriä, ja valinnut näistä alla olevaan karttaan viiden kärjen.

Etelä-Helsingin ruuhkaisin ilta oli Kaivopuiston lentonäytöksen aikaan jolloin sekä Kaivopuiston että Laivasillankadun telineet tekivät ennätyksensä. Flow-festivaalin lauantaina taas Lintulahdenkadulla oli kovasti vilkasta. Hietsun Rock The Beach -tapahtuma taas kasasi pyöriä Eteläiselle Hesperiankadulle 19. kesäkuuta. Unioninkadun vilkkainta hetkeä elokuun alussa en onnistunut selittämään, liittynee jumalanpalveluksen päättymiseen Tuomiokirkossa.

Ja vielä kertauksena, ohjeet raakadatan lataamiseen löytyy täältä: https://gitlab.com/muuankarski/kaupunkifillari_data/